Köydellä laskeutuminen

Köydellä laskeutuminen

Kasi on kitkaan perustuva köysijarru. Alumiinista valmistettuja laskeutumiskahdeksikkoja on eri kokoisia, keveimmät painavat 40 grammaa ja ovat 10 sentin pituisia. Laskeuduttaessa köyden kitka kuumentaa näin pientä kasia nopeasti, niinpä ne onkin tarkoitettu vain tilapäiskäyttöön, esim mukaan varalle jäätikkövaellukseen. Normaali kasi on noin 13 sentin mittainen ja painaa 60-70 grammaa. Niitä käytetään alle 50 metrisissä kävelyvauhtia tapahtuvissa laskeutumisissa yksinkertaisella 10-11 millisellä, tai kaksinkertaisella 9- 11 millisellä köydellä.

Rynnäkkökasi on 15 sentin pituinen ja painaa jo 150 grammaa, joten se ei kuumu läheskään yhtä helposti kuin normaali kasi. Siinä on myös “korvat” eli “rivat”, jotka estävät köyden menon leivonpäälle kasin kohdalla esteen ohituksessa tai köyden ollessa kierteellä. Pelastuskasi on parikymmentä senttiä pitkä ja painaa 250 grammaa ( teräksisenä 700 grammaa). Niissä on rivat ja niihin mahtuu jo 15 millinenkin köysi. Niillä voi laskeutua jo yli 50 metrin matkoja.

Pitkiin ja nopeampiin laskeutumisiin suunniteltu laite on esim. Petzlin RACK. Sitä voi käyttää joko yksinkertaisessa tai kaksinkertaisessa köydessä. Jarruvoimaa voi säätää lisäämällä tai vähentämällä jarrupalikoita. Laskeutumisnopeutta säädetään , ei niinkään puristamisella köydestä, kuin kasilla, vaan jarrukäden ylös- alas liikkeellä.

Työkäytön laskeutumisiin suunniteltu Petzlin STOP- laskeutumislaite pysäyttää laskeutumisen automaattisesti, kun käsi otetaan pois laskeutumiskahvalta. Stopilla laskeudutaan enintään kävelyvauhtia, sillä nopeammassa laskeutumisessa vauhdin hidastuksessa sen mekanismi puristaa köyttä suurella voimalla, jolloin köysi vaurioituu nopeasti. Nousukahvan ja Stopin yhdistelmä on varsin kätevä esim toimittaessa työssä seinällä yläköydellä. Stoppi laitetaan kiinni valjaiden sulkurenkaaseen ja nousukahva stopin yläpuolelle, josta nauhalenkki jalkojen ympäri. Tällä systeemillä voi kiivetä ja laskeutua köydessä.

Petzlin Grigri- kiipeilyn varmistuslaitteella voi myös laskeutua yksinkertaisella köydellä kävelyvauhtia lyhyitä matkoja. Kiipeilyssä normaalisti käytettävää varmistuslaitetta, kuten ATC, Shell, DMM BUG, ym ei ole tarkoitettu laskeutumislaitteeksi.

Lisäksi eri valmistajilla on kymmeniä toisiaan kummalisemman näköisiä laskeutumislaitteita, jotkut ihan hyviäkin. En paneudu tässä nyt niihin.

TOIMINNASTA

Vaikka laskeutuminen saattaa tuntua yksinkertaiselta puuhalta, on onnettomuuksia sattunut. Aloittelijan on harjoiteltava toimintaa vaarattomissa harjoitusolosuhteissa ( esim. kurssilla ) ennen itsenäistä toimintaa. Ensikerroilla on syytä käyttää lisäksi toisen henkilön suorittamaa yläköysivarmistusta (toisella köydellä) tai SHUNT- köysijarrua tai pelastus- eli prusiknarua.

Yksinkertaisena laskeutumisköysi kiinnitetään yläköysiankkuriin kaksinkertaisella kahdeksikkosolmulla ( katso kohta solmut) ja varmistetaan, että se varmasti yltää maahan.

Kaksinkertaisena, jos on tarkoitus vetää se myöhemmin alhaalta mukaan, köysi laitetaan yläköysiankkurin ympäri keskikohdasta, päät solmitaan yhteen ja heitetään alas maahan, tarkastetaan, että köysi yltää, ja solmukohta on yltänyt maahan. Kun laskeutumisköysi on asetettu kaksinkerroin laskeutumisankkurista tai puusta, on kasi laitettava ehdottomasti molempiin köysiin ennen laskeutumista!!

Köyteen teipillä merkitty keskikohta on petollinen, sillä toiminnan aikana sille on ominaista siirtyä kuin varkaiten aivan eri kohtaan.

Käytä lukollista, mieluiten D- mallista sulkurengasta yhdistämään kasi valjaisiin!
Opettele laittamaan köysi kasin läpi niin päin, ettei kallion reunan ylityksessä pääse syntymään leivonpäätä köyteen kasin kohdalle
Varo erityisesti tukan tai vaatteen joutumista kasin sisään laskeuduttaessa, koska silloin tulee ongelmia!!!.

Älä koskaan huvittele nopealla laskeutumisella, sillä kasi kuumuu ja pilaa köyden käyttöominaisuudet jo muutamalla nopealla laskulla!! Oikea laskeutumisvauhti kasilla on kävelyvauhti. Nopeampiin tai yli 50 m. pitkiin laskeutumisiin on käytettävä niihin suunniteltuja laskeutumislaitteita.
Älä koskaan jätä köyteen löysää kasin yläpuolelle ja sitten hyppää seinämän laelta laitteen varaan. Köysi on silloin suuressa vaarassa vioittua seinämän reunaa vasten, köyteen tulee hyvin suuri rasitusvoima ja sinä voit poltta kätesi luistavassa köydessä!!!
Kasia ei saa koskaan heittää, pudottaa tai muutoinkaan kolhia. Se on kevytmetallia ja siksi siihen voi tulla helposti sisäisiä hiushalkeamia.

Huolehdi köyden kunnosta tarkastamalla se läpi ennen ja jälkeen laskeutumistapahtuman. Suojaa tarvittaessa köysi kallion reunakohdassa suojamatolla tai köydensuojuksella.

Ranskalainen Prusik
On laskeutumisen varmistusapuväline. Se valmistetaan noin 120 cm pituisesta 6 millin apuköydestä. Se solmitaan Ranskalaisella prusiksolmulla köyteen kasin alapuolelle ja häntä kiinnitetään istumavaljaiden toiseen reisilenkkiin ruuvisulkurenkaalla. Etuna tällä toimintatavalla on. että solmun saa laukeamaan kuormitettunakin käsivoimalla ja voi jatkaa laskeutumista. Narun pituus tulee olla ehdottomasti oikea. Se ei saa yltää laskeutumiskahdeksikon sisään, jolloin se voi jumittaa köyden. Tekotavan löydät kohdasta Solmut.
Ranskalainen prusik toimii tehokkaasti myös taljan lukitsemisessa pelastustoiminnassa.
prusikki


 

Kiipeilykurssin yhteydessä tapahtuva laskeutumiskurssi, alkeistietoa ohjaajalle

 

Ensimmäinen laskeutuminen tulee aina ensin tarjota n.s. kylmäharjoitteluna, eli köysi kiinnitetään puuhun ja oppilas pannaan kiinni valjaista kasilla köyteen. Kun oppilas on harjoitellut riittävästi peruutusta tasamaalla kädellä köydestä jarruttaen, hänelle tarjotaan kalliolla noin 45 asteen jyrkkyistä alle 10 metrin korkuista reittiä. Ohjaaja varmistaa kaikki kurssilaskeutumiset yläköydellä. Ohjaajan tulee nähdä laskeutuja koko suorituksen ajan, sekä hänellä tulee olla yksi ylimääräinen köysi varmistuksen lisäksi mukanaan. Kun kaikki ryhmän jäsenet selvittää tämän jyrkkyyden helposti, edetään seuraavaksi 60 asteen, sitten 80 asteen ja lopuksi pystysuoralle reitille.

 

Ensimmäiset laskeutumiset ei tarvitse olla korkeita, sillä oppilaan liiallinen pelko voi pilata orastavan kiinnostuksen harrastukseen. Vesitorni on varmasti väärä paikka laskeutumiskurssille.

Laskeutumiskurssi kalliolla vedetään aina selkeillä puhdistetuilla reiteillä ja yläköyden kiinnitykset tulee olla tuttuja porahakoja tai järeitä eläviä puita.

Toiminta tulee olla hallittua ja ryhmä tulee olla ohjaajan näkösällä kokonaisuudessaan. alhaalla laskeutujan alla ei saa olla ketään ja kaikilla tulee olla kypärä päässä. Oppilaat ovat usein uteliaita ja on jo heti alussa kerrottava, ettei kallion reunalle saa mennä kurkistelemaan toisten suorituksia. Lisäksi oppilaat jotka ovat kallion päällä, tulee kiinnttää köydellä puihin taikka porahakoihin.Ennen jokaista laskeutumissuoritusta tulee tarkastaa, ettei oppilaalla ole tukka avoimena, löysät vaatteet on poistettu tai kiristetty valjaiden alle.

Laskeutumiskurssi rakennetussa paikassa ryhmille eroaa siinä, että varmistukseen yläköyden lisäksi voidaan käyttää jarrumiestä myös alhaalla, joka tarvittaessa vetää laskeutujan köyden tiukalle, jolloin laskeutujan kasi kiristyy ja hän pysähtyy. Tällaista tapaa käyttää esim. armeija laskeutumiskoulutuksessaan.

Ongelmatilanteet laskeuduttamisessa

Tukka, parta tai löysä vaate voi jäädä kasin väliin ja jumittaa köyden kulun tai punoutunut köysi voi mennä leivonpäälle kasin ympärille. Kravattiin voi jopa hirttyä sen mennessä kasin väliin.

TOIMENPITEET:

VARMISTUSKÖYDESTÄ NOSTO

Lukitse varmistusköysi —— Varmistajan on oltava kiinnitettynä ankkuriin niin pitkällä nauhalenkillä, että hän yltää menemään kallion reunalle varmistusköyden päälle hajareisin , sitten kyykkyyn ja kova veto köydestä samalla nousten seisomaan. Yleensä saman painoista laskeutujaa voi nostaa tällä mallilla noin 30-40 cm. Tämä usein riittää, että oppilas saa kiskottua vaatteen löystyneen kasin välistä pois tai avattua leivonpään ( aina ei hädissään ymmärrä, miten leivonpää poistetaan, vaikka kuinka selostat). Jos laskeutuja on huomattavasti varmistajaa painavampi, eikä edellinen onnistunut, valitse seuraavista:

LASKEUTUMISKÖYDEN KATKAISU

Tämä tulee kyseeseen silloin, kun tukka tai parta on mennyt pahasti kasin väliin. Tämä kampeaa laskeutujaa hankalaan asentoon. Laskeutuja voi mennä sokkiin tai pahimmillaan päänahasta tai leuasta saattaa repeytyä iso kappale nahkaa irti ja sellaisten jälkien korjauttaminen plastiikkakirurgilla maksaa maltaita. Silloin on nopea toiminta tarpeen. Oppilaan laskeutumisköysi vaan puukolla poikki ja lasketaan varmistusköydellä alas. Jos köysi siinä pari metriä lyheneekin, nopea pinteestä päästö antaa ohjaajalle pinnat kotiin. Katso vaan tarkkaan, että katkaiset juuri oikean köyden, sillä muuten tulee ongelmia.

TALJAN TEKO VARMISTUSKÖYTEEN

Kevyt henkilö voi nostaa taljalla painavan henkilön niin ylös, että laskeutuja saa vaatteensa irti kasin välistä. Taljan teko ja purku on hidas ja taitoa vaativa operaatio, joka on osattava oikein alusta loppuun, jotta potilas ei pääse missään vaiheessa putoamaan, tai ettet jumita taljaa.

LASKEUTUJAN PELASTAMINEN YLHÄÄLTÄ

Jos osut esim. kurssin ulkopuolella paikalle, jossa laskeutuja on juuttunut tukasta, tai hänen köytensä mantteli on katkennut ja läjäytynyt kasin alapuolelle, laskeudut omalla köydellä hänen viereen , kiinnität hänet valjaisiisi jatkolla, katkaiset potilaan köyden, jolloin hän jää riippumaan sivullesi hieman alapuolellesi. Sitten vain laskeudut potilaan kanssa maahan. Koko operaation ajan sinulla tulee olla varmistuksena köydessä ranskalainen prusiknaru yhdistettynä sulkurenkaalla valjaittesi reisilenkkiin.

Jos potilas on loukkaantunut ja tarvitsee tuentaa. tehdään ennen laskeutumista pelastusjatko oheisen piirroksen mukaan, jolloin potilas saadaan tuettua esim. nauhalenkillä hartioista kasin sulkurenkaaseen. Myöskin kulmien ohittaminen onnistuu tällä tavalla hallitummin ilman, että potilas kolhiintuu lisää.

 

SEIKKAILUTTAMISESTA

Kuntien, ja seurakuntien nuorisotyössä, samoin kuin erilaisissa tapahtumissa ovat monet kokeilleet esim. köysirataa tai limsakorien päällekäin kasauskisaa. Nämä ovat korkeanpaikan toimintoja, sillä niissä on asiakas köyden ja valjaiden varassa. Välineinä käytetään paljolti kiipeily- ja laskeutumisvarusteita. On huomattava, että esim. Köysiradan tai vaijeriradan pystytyksessä tulee olla riittävästi ammattitaitoa, sillä mm. Taakka köysiradalla aiheuttaa huomattavan suuren taljavoiman, jos köysi tai vaijeri on kiristetty apuvälineitä käyttäen. Köysirullana tulee käyttää kaksoisköysirullaa esim. Petzl Tandem, tai vaijerille sopivaa Tandem Cablea. Yksinkertainen köysirulla jumittuu tai pilaa köyden, kun taakka kiertyy liikaa.

Myös matalissa köysiharjoitteissa tulee käyttää hyväksyttyjä välineitä ja kiinnittää riittävää huomiota putoavan tukemiseen. Kaikille kypärät päähän.