Jääputouskiipeily

Jääputouskiipeily

JÄÄPUTOUSKIIPEILY Lyhyen kalliokiipeilykauden vastapainoksi kiipeily jäätyneillä vesiputouksilla on suomalaisten aktiivikiipeilijöiden parissa kohonnut omaksi kiipeilylajikseen. Arvostavatpa jotkut sen jopa suosituimmaksi harrastusmuodokseen. Jääputouksilla opitut taidot ovat myös suureksi avuksi lumireiteillä vuoristossa sekä vuoristojäätikön ylityksissä. Jääputouskiipeily on kalliokiipeilyyn verrattuna hitaampaa, teknisempää ja retkikuntaluontoisempaa. Erilaisten jäälaatujen sekä niiden ominaisuuksien tunteminen kuuluvat jääputouskiipeilijän ominaisuuksiin samoin ankarissa sääolosuhteissa toimiminen. Hämärä ja pimeä kuuluvat myös jääputouskiipeilijän arkeen.

Toiminnasta
Molemmissa käsissä kiipeilijällä on jäähakku. Hakun terän muoto ja varren pituus poikkeaa huomattavasti vuoristossa käytettävästä mallista. Terä on jyrkempi ja varsi lyhempi. Jaloissa on jäykät ylävuoristokengät. Ensikokeiluun laskettelumonotkin kelpaavat parempien puutteessa. Kenkiin kiinnitetään jääraudat, mieluummin jäykkää mallia. Kenkien varsien suojaksi laitetaan lujaa kangasta olevat säärystimet. Niiden tarkoituksena on estää lumen tai jäämoskan pääsy kenkään ja samalla ne suojaavat housuja jäärautojen piikeiltä.

VESIPUTOUSJÄÄN OMINAISUUKSISTA
Jäävarmistukset ovat yleisesti ottaen olennaisesti kalliovarmistuksia epäluotettavampia. Pystysuora jää on laadultaan kehnointa, sillä se on syntynyt roiskuvasta vedestä, jolloin jäähän on jäänyt paljon ilmahuokosia. Pahimmillaan se on kasa kukkakaalen muotoisia möykkyjä, joita ohuet jääpuikot yhdistävät. Usein pystysuorasta jo 5 astetta loivempi jää on oleellisesti parempaa.
Päältä päin kunnollisenkin jään sisässä saattaa olla suuriakin huokosia tai jää voi olla halkeillut rikiristiin. Jään lämpötilalla on suuri merkitys lujuuteen. Nolla-asteinen ns. juustojää on kyllä helppoa kiivetä, mutta jääruuvi ei pidä siinä paljoakaan. Tosi kovalla pakkasella jäätynyt jää sisältää voimakkaita jännityksiä ja myöhemmin lauhallakin säällä siihen ruuvia ruuvattaessa se halkeilee paukkuen. Vuoristojää on vesiputousjäätä oleellisesti huokoisempaa, koska se on muodostunut käytännössä aivan eri tavalla: lumesta puristuen. Samoin, kuin kalliokiipeilyssä kiipeilytyylejä on useita: tekninen, jossa jääruuvia ruuvattaessa tai irroitettaessa riiputaan fiffikoukusta hakussa, vapaa, jossa ruuvityöskentely tehdään hakkujen rannelenkeistä riippuen ja rannelenkitön tyyli, joka on ainut hyväksytty tapa kisakäytössä, jotta lyhyistä reiteistä voitaisiin tehdä vaativampia.

Edetessään köysistön johtaja ruuvaa jäähän välivarmistukseksi jääruuveja: onttoja kierteisiä erikoisteräs- tai titaniumputkia 4-6 m välein. Nämä yhdistetään kiipeilyköyteen sulkurenkain. Jääruuveja ruuvattaessa jäälastu tulee ulos onton putken sisästä. Huolellisesti asetettu yli 16 cm:n jääruuvi kestää ehjässä vesiputousjäässä vetoa alaspäin yli 1000 kg. Usean köydenpituuden reiteillä loivalla jäällä on usein hyllyjä, joissa seisten varmistuspuuhat sujuvat helposti. Pystysuoralla jäällä myös köysitoverin varmistaminen joudutaan tekemään riippuvassa asennossa. Varmistupaikkaan ruuvataan vähintään kaksi jääruuvia. Varmistaja voi joutua riippumaan samassa paikassa kauan, joten vaatetuksen tulisi olla riittävän lämmin.

Päivä sydäntalvella on vain kaksi hämärää vastakkain, joten lähestymiset tehdään monesti pimeällä otsalampun valossa. Kokemattomilta kuluu aikaa yhteen köydenpituuteen useita tunteja, kokeneilta puoli tuntia. Jääruuveja on useita malleja ja niiden ruuvattavuudessa on suuria eroja. Tarkoitukseen sopimattomien ruuvien kanssa menee päivä pilalle. Ruuvattavuudeltaan parhaimmiksi ovat osoittautuneet ruuvit, joiden putki on sorvattu lieväksi kartioksi leveten puoli milliä jättöpäähän päin. Esimerkkinä Black Diamond.

Kun olet hankkinut sen verran kokemusta, että voit liidata jo kahden köydenpituuden reittejä, tulee taas eteen uusia asioita. Kun jääruuvin on kerran ruuvannut jäähän, jää se irrotettaessa usein täyteen jäätä, eikä lähde kiertymään täysinäisenä toista kertaa. Ruuvit on tyhjennettävä joko sulattaen käsin puristamalla (häijyä puuhaa pakkasella) tai erityisellä puhdistusvälineellä. Omatekoisen tehokkaan puhdistusvälineen saa tehtyä vanhasta veivarin terästä, helpommat ruuvit tyhjenee ns Ablakhow- koukulla, jota käytetään narun vetämiseen laskeutumispollarin teossa.

Hankalasta varmistusasennosta johtuen tahtovat lihakset olla jumissa lähdettäessä toiselle köydenpituudelle. Pian myös käsivarret alkavat tuntua lyijyltä. Kiipeilyn taloudellisuuteen on kiinnitettävä huomiota. Jalkojen suurilla lihaksilla on keho nostettava, käsivarsien lihasten tehtävä on pitää kiipeilyasento. Käsillä ei saa kurkotella, eikä vetää kehoa ylöspäin. Jos kädet ovat kauan sydämen yläpuolella, verenpaine laskee ja voimat ehtyvät. Tekninen tyyli tulee houkuttelevammaksi usean köydenpituuden reiteillä, jolloin toiminta jaksottuu käytännössä siten, että jääruuvin väli pyritään kiipeämään nopeasti, ja uudella ruuvin asennuspaikalla käsiä lepuutetaan riiputtaessa fiffikoukussa. (tämä on se vanhempi, eli tekninen tapa kiivetä ja fiffissä riippuminen ei ole lainkaan kiipeilyä vapaakiipeilyyn vannoutuneille)
Hakut tulee olla naruilla kiinnitetyt valjaisiin, etteivät ne lipsahtaessa pääse putoamaan. Käsineiden on oltava myöskin kiinnitetyt kuminauhoilla hihoihin samasta syystä.

Jääputouksella kiivetessä irtoaa hakatessa eri kokoisia jääkimpaleita, joista suurimmat voivat olla monen kymmenen kilon painoisia. Kypärä on ihan välttämätön jo kiipeajällekin saati varmistajalle, jonka niskaan jäät tippuvat parikymmenta metriä alempana. On valittava vinoja linjoja, jotta kakkonen olisi vähintään kymmenkunta metriä sivussa kiipeäjästä, ja jos mahdollista, vielä jonkin esteen takana suojassa. Alaköyden varaan putoamisen yhteydessä on nilkkojen vahingoittumisen vaara suuri, koska jäärautojen piikit saattavat osua jäähän ennenkuin köysi kiristyy. Tämä voi myös kääntää putoamisasennon selälleen, jolloin selkä on vaarassa katketa, kun köysi kiristyy. Tästä syystä on suositeltavaa käyttää rintavaljaita istumavaljaiden kanssa jääputouskiipeilyssä.

KÄDEN LAITTAMINEN HAKUN RANNELENKKIIN

Nykyään on saatavana jääputouksille ja mixedkiipeilyyn valmistettuja hakun rannelenkkejä, joissa on tarralla lukittava ranteen kiristysholkki, kuin myös klippaamalla yläpäästä irroitettavia rannelenkkejä, jolloin jääruuvia ruuvattaessa ei tarvitse irroittaa kättä rannelenkistä. Kilpailutoiminta on löytänyt tiensä myös jääkiipeilyyn. Jääputouskiipeilykilpailuissa reitit ovat usein lyhyitä ja siksi lisävaikeuden saamiseksi niissä on rannelenkin käyttö kielletty. Niinpä tehtaat ovat kehitelleet aivan uudenlaiset kahvat kisakäyttöön tarkoitettuihin jäähakkumalleihin.