Korouoma
Korouoman rotkolaakso sijaitsee Posion kunnan Pernun kylän kohdalla puolenkymmentä kilometriä etelään Posio-Rovaniemi tieltä. Paikoin yli sata metriä syvänä se on yksi Suomen
syvimpiä rotkolaaksoja. Alueella on talvisin Suomen monipuolisimmat jääputouskiipeilymahdollisuudet; 10-30 jäätynyttä vesiputousta korkeudeltaan 20-70m. Kesäisin voi alueella
kiivetä graniitilla reittien ollessa 20-60m korkuisia. Korouoman rotkolaakso on luonnonsuojelualuetta, joten noudata Metsähallituksen ohjeita siellä liikkuessasi. Kuvia
jääputouksista kuvagalleriassa.
AJO-OHJEET KOROUOMAAN
Kartta
Yläjuoksun alue, eli talvikiipeilypaikka , kartan kohde numero 1
Ajetaan Rovaniemeltä noin 100 kilometriä kantatietä - 81 Posiolle päin, käännytään n. 2 kilometriä ennen Pernun kylää oikealle Koppelojärven tielle tai Posiolta tultaessa
ajetaan 2 km Pernun kylän ohi, ja käännytään vasemmalle sivutielle. Tietä ajetaan 2 kilometriä, käännytään oikealle Saukkovaaran metsäautotielle, jota ajetaan suoraan
n. 3,5 km , kunnes tie päättyy parkkipaikalle posion Kunta pitää tien auki läpi talven, mutta se on tuiskun jälkeen yleensä viimeisimpänä avausvuorossa Pernun sivuteistä.
Parkkipaikalla on Korouoman opastetaulu. Kävellään, tai hiihdetään rotkolaaksoon vievää moottorikelkan uraa alas laakson pohjalle. Laakson pohjalla on Metsähallituksen
ylläpitämä laavu ja vuokratupa. Vuokratupaa on lukittu, ja sitä voi varata Metsähallinnon Ranuan hoitoalueen Posion toimistosta puh: Vuokra on noin parisataa markkaa
viikonlopulta. Tilaa löytyy kuudelle henkilölle. Puh: 0205 674814
Korouoman kämppä, kartan kohde 2
Metsähallinnon kämppä on huollettu ja avoin. Tilaa siellä on noin 10 henkilölle. Se sijaitsee Korojoen pohjoisella rantatöyräällä noin 5 kilometriä vuokratuvasta
yläjuoksulle päin ja sinne pääsee hiihtämällä laakson pohjaa. Joinakin vuosina metsähallinnolla on hakkuita alueella, ja silloin autolla voi päästä noin kilometrin
päähän, kun lähdetään ajamaan vasemmalle tietä noin 400 metriä ennen Saukkovaaran Metsäautotien pään parkkipaikkaa. Tietä ajetaan noin 3 kilometriä, ja suunnistetaan
sitten kompassin kanssa kämpälle noin kilometrin matkan.
Kesäkiipeilypaikka, kartan kohde 3
Aja Rovaniemeltä kantatietä 81 noin 100 km Posiolle päin, oikealla on iso parkkipaikka, jossa Posion matkailuinfotaulu. Kapea metsäautotie lähtee oikealle heti
parkkipaikan jälkeen. Aja sitä suoraan noin 3 km, tulet yksityisen majan eteen. ( Talvisin tämä tie on usein auraamatta, jolloin joudut hiihtämään maantieltä saakka.)
Majan pihassa on Korouoman vaellusreitin opastetaulu. Seuraa opastettua vaellusreittiä noin 2 kilometriä, kunnes ylität Korojoen. Ns. Kesäleirin laavu heti sillan
jälkeen vasemmalla. Sikaariporras on muutama sata metriä oikealla, Sininen Putous, Blue Boy ja Big Boy ovat vajaa kilometri vasemmalla ja kesäkiipeilykallio
Sikaareineen näkyy oikealla edessä.
Historiaa:
Alue löytyi syksyllä -83 Leo Määttälän toimesta. Tammikuussa -84 saapui Helsingistä Juha Nurmi, jonka johdolla ja Leo Määttälän avustuksella aloitettiin kiipeilytoiminta
Korouomassa. Aluksi kiivettiin keskivaikeisiin kuuluva Sikaariporras 45m, 70-85 astetta. Myöhemmin helppo Enkelinputous 40m, 50-70 astetta. Alajuoksun pystysuoraa
Sinistä Putousta tyydyttiin vain ihailemaan. Sen sijaan kiivettiin Sinisen molemmin puolin olevat matalammat putoukset Blue Boy 15m, 90-70 astetta Juhan johdolla,
ja Leon johdolla Big Boy 25m, 80 astetta.
Kesällä -84 avattiin ensimmäiset kallioreitit joen alajuoksulla ns. Kesäleirissä Leo Määttälän toimesta. Reitit nimettiin myöhemmin Classic , vaikeutta 5- ja
Lohkarekäytävä, vaikeutta 4.
Talvella -85 - 86 löydettiin joen yläjuoksun jääputoukset. Niistä kiivettiin helpoimmat.
Talvi 85- 86 oli monella tavalla merkittävä suomalaisessa jääputouskiipeilyssä. Kiipeilytaidon karttuessa ja paremmilla varusteilla päästiin pystysuoran jään kimppuun.
Käyttöön saatiin ensi kertaa titaniumista valmistettuja jääruuveja. Ne olivat ylivoimaisia, sillä ne ruuvautuivat kovallakin pakkasella käsivoimin jäähän. Leo Määttälä
valmisti parempia jäähakkuja pajassaan, ja aikaisemmin käytössä olleet vuoristohakut voitiin korvata näillä. Myös Petri lintisen Ja Kim Pennasen käynti toi uusia
tuulahduksia. Petrin johdolla tehtiin ensinousu ensimmäiselle raskaan sarjan jääputoukselle: Revontuliputous 40m, 90-80 astetta. Jää oli rapeaa, sillä nousu tehtiin
-30 asteen pakkasessa. Ruskea Virta sai ko. talvena kolmekin eri reittiä. Maaliskuun alussa tehtiin ensinousu: Keskireitti 25m, 85 astetta + 30m 70 astetta. Reitti
oli siihen saakka Korouoman vaikein. Tekijöinä Leo Määttälä ja nopeasti kehittynyt Esa Turunen. Pääsiäisenä putoukselle syntyi kaksi reittiä lisää: helpoin Kahden
ruuvin reitti 45m, 70-80 astetta Kim Pennasen johdolla, ja Keskireittiä vaikeampi 60m korkea ja suurelta osin pystysuora Uutiskynnys. Köysistöä johti ensin K.P ja
sitten L.M. Reitin ensinousua saatiin kuvaamaan television uutisryhmä, ja talkoitten tuloksena saatiin jääkipeilystä muutaman minuutin ohjelma tv:n urheiluruutuun
ja parinkymmenen minsan ohjelma myöhemmin.. Ruskean Virran helpoimmalle reitille saatiin useita toistonousuja oululaisten toimesta. Myös Uutiskynnys sai toistonousun
parin viikon kuluttua. Tälläkertaa oli asialla L.M ja E.T. Toveruksilla oli tähtäimessä Ruskeanvirran tyly oikea pilari ( työnimeltään Arktinen hysteria ), mutta
jään laadun takia Uutiskynnys tuntui kiehtovammalta. Paikalle tuli ylesöä peräti 60:n hiihtäjän verran. Laturetkeläisten hassut kommentit kuuluivat hyvin ylös
seinämälle. Myös Mammuttiputous sai kolmannen reitin.
Syksyllä -86 oli osaston Ruskakiipeilytapahtuma Korouomassa. Paikalla oli 6 kiipeilijää. Saavutuksista mainittakoon: Uuden savuhornireitin löytyminen (L.M).
Reitti oli helppo ja siitä tuli heti kaikkien suosikki. E.T. kiipesi yläköydellä vaikean halkeama-kattoreitin (5+ tai 6-). Outi Torvinen nousi ensimmäisenä naisena
Lohkarekäytävän.
Jääkiipeilykausi kaudelle 86-87 avautui L.M.:n kiivetessä yläköydellä Ruskean virran keskireitin siltäosin kuin 50m:n köysi ylti. Aika oli niiinkin aikainen kuin 7:s
joulukuuta. 19.12 kiivettiin Korouomassa reitti ensikertaa yöllä. Asialla olivat E.T ja L.M. Kohteena oli Mammuttiputouksen keskireitti 25m. 85+ 15m 65 astetta.
Pakkasherraakin oli mukana 30 asteen verran. Homma hoitui kahdessa tunnissa. Seuraavana päivänä uhmattiin Sinistä Putousta mutta putouksen keskiosan 15 metriä korkea
jääpuikko oli liian ohut, ja liiaksi irti kalliosta, joten ensinousu jätettiin vielä tulevaisuuteen. Sensijaan tehtiin Sikariportaalle toistonousu. Kyseessä oli uusi
Suora Linja 45m, 70-90 astetta (E.T ja L.M.)
Kevättalvella -89 kiivettiin Ruskean Virran oikeassa reunassa oleva Arktisen Hysterian pilari 60m, 80-90 astetta. Leo Määttälän ja Esa Turusen toimesta, sekä vuotta
myöhemmin viereen reitti Arktinen Harmonia.
Nykyään Korouomassa kiipeillään talviaikaan jo lähes joka viikonloppuna. Mammuttiputous 30-50 metrin reitteineen on aloittelijoiden suosiossa, helppoja ja keskivaikeita
reittejä, Ruskea Virta korkeampana on enemmän kokeneempien haaste. Sen oikeanpuoleinen seinämä Arktinen pilari on 40 metrin matkalta pystysuora (vaikeusaste Norjalaisella
jääputousasteikolla viitosta). Pilari ei ole joka vuosi kiipeilykunnossa, niinpä toistonousut ovat saaneet odottaa. Arktisen Hysterian reitin toistonousun tekivät
talvella-93 Hakomäki-Saarela ja seuraavat Suominen-Oksman ja Leinonen-Jounela. Eräänlainen jääputouskiipeilyn ennätys Ruskealla Virralla on Määttälä-Oksman-
köysistön nimissä: 7 nousua samana päivänä ( on yhteensä 14 köydenpituutta) , jokainen nousu eri reittiä. Tempaus tehtiin pääsiäisenä-92.
JÄÄPUTOUKSET KOROUOMASSA
Kaikki jääputoukset sijaitsevat rotkon etelänpuoleisella seinämällä ja näinollen ne on varjossa auringonpaisteelta. Tämä takaa pitkän kiipeilykauden aina huhtikuun
lopulle saakka. Runsaasti virtaavilla putouksilla veden kulku- uomat poikkeavat huomattavasti toisistaan eri vuosina. Runsaasti virtaavilla putouksilla jääseinämän
muoto muuttuu muuttuu huomattavasti myös saman talven aikana. Hyvin kuivan syksyn jälkeen on Korouomassa vain muutama kiipeilykelpoinen jääputous. Jääputouksia on
kymmenestä kahteenkymmeneen ja ne sijaitsevat noin kymmenen kilometrin matkalla Korouoman rotkolaaksossa. Seuraavassa osassa jääputoukset Korojoen yläjuoksulta
alajuoksulle päin.
JÄÄMORSIAN kartan kohde 4.
Jäämorsian on Korojoen yläosan helpoin jääputous. Se sijaitsee Korouoman autiotuvan läheisyydessä joen yläjuoksulla. Autiotupa on Metsähalliruksen ylläpitämä, ja siihen
voi majoittua maksutta noin 8- 10 henkilöä kerrallaan. Jääputous näkyy kämpältä, lähestyminen 400 m. Jääputouksella on korkeutta 40- 50 m, ja leveyttä 10- 30 m.
Jyrkkyyttä reiteillä on 60- 80 astetta, keskellä loiva hylly. Veden virtaus on kohtalaista läpi talven, josta seuraa, että jään paksuus usein riittää alaköysinousuille.
Oikean reunan puita voi käyttää apuna varmistamiseen. Laskeutuminen kävellen vasemmalta puolelta. Ensinousun tekivät Leo Määttälä ja Kari Väyrynen v. 1985.
Jäämorsian
TIMANTTIKOURU 5.
Se sijaitsee noin puolitoista kilometriä edellisestä alavirran suuntaan. Korkeus noin 40 m, leveys 10- 20 m. Jään jyrkkyys 50- 80 astetta ja välillä loiva ramppi.
Laskeutuminen köydellä puista kourun vasemmalta puolelta 20 + 20 m. Ensinousu Leo Määttälä ja Juha Nurmi v. - 85.
TUULEN TIE 6.
Sijaitsee muutama sata metriä edellisestä alavirran suuntaan. Paikalla on lähinnä vain ohuita puikkomaisia jäämuodostumia pystysuoralla kalliolla, joinakin talvina
jäätä ei muodostu laisinkaan.. Korkeus noin 40 metriä. Oululaiset kiipeilijät kiivenneet 2000- luvulla ja saattavat käyttää eri nimeä k.o. paikasta.
kuva
REVONTULIPUTOUS 7.
Sijaitsee alajuoksulle päin pari sataa metriä edellisestä. Lähestyminen pari kilometriä kämpältä, tai pari kilometriä vuokratuvalta alajuoksun suunnasta. Seinämän
korkeus 40 metriä, leveys 5-10 metriä, jyrkkyys 80-90 astetta. Jään vahvuus usein ohut ja jää lohkeilevaa, sillä vettä virtaa usein vain syystalvesta. Laskeutuminen
ainoastaan puista vasemmalta puolelta. Ensinousu: Petri Lintinen ja Leo Määttälä v- 86.
kuva 1
kuva 2
JASKA JOKUNEN 8.
Sijaitsee seuraavana. Kämpältä noin 2200 m, tai vuokratuvalta reilu puolitoista kilometriä. Korkeutta 50 metriä, leveys vaihtelee 20 - 60 metrin välillä. Vettä virtaa
yleensä vain syystalvella ja jää usein ohutta ja lohkeilevaa. Helpoin linja kulkee viistoon vasemmalta oikealle pystysuoran osuuden alapuolella. Seinämän keskiosaan
muodostuu joinakin talvina jääluola, joka soveltuu kuvaus- tai varmistuspaikaksi, tai vaikkapa eksoottiseen yöpymisseikkailuun. Laskeutuminen puista jääputouksen
oikealta puolelta 20m + 25 m. Reitit 1,2,3 tehty v. 1985 Juha Nurmen ja Leo Määttälän toimesta.
kuva
kuva2
MAMMUTTIPUTOUS 9.
Mammuttiputous on Korouomam suosituimpia kiipeilypaikkoja. Se sijaitsee Ruskean Virran ja Jaska Jokusen Välissä, matkaa vuokratuvalta noin 1 km. Korkeus oikeassa
reunassa 50 m, vasemman reunan reritit 35 m. Leveyttä jääputouksella on 40 m. Vettä virtaa kohtalaisesti läpi talven. Ensin jäätyy oikea reuna, sitten vasen, ja
vuodenvaihteen tienoilla jyrkkä keskialue. Jään vahvuus reunoilla yleensä riittävä, keskiosan ontot kohdat voivat olla vaarallisia. Laskeutuminen kävellen vasemmalta
puolelta. Reitti 1. Classic 50 m, 60- 90 astetta, Juha Nurmi 1985. Reitti 2. Vasen Reuna 50- 80 astetta Leo Määttälä 1985. Keskireitti numero 3 70- 85 astetta
Leo Määttälä v. 1986. Reitti 4 Raaka Linja 60- 90 astetta Esa Turunen 1987.
Mammuttiputous
Vasen helppo sektori
RUSKEA VIRTA 10.
Piippukallion Ruskea Virta sijaitsee vuokratuvan läheisyydessä. Korouoman korkeimpana jääputouksena se antaa haastetta kokeneemmillekin jääkiipeilijöille. keskialueen
reiteillä korkeutta 60 m, vasen pilari 45 m, Arktinen pilari oikealla 55 m. Veden virtaus voimakasta läpi talven ja pakkassyksyinä jäätä pääsee kiipeämään jo loka-
marraskuun vaihteessa. Alkutalvesta jäätyy putouksen etuosa, kevättalvella vasen pilari. Arktinen pilari on kiipeilykunnossa vain noin joka kolmas vuosi. Jään laatu on usein
huono jyrkillä alueilla ja jos on runsaasti kukkakaalijäätä, on viisainta kiivetä vain yläköydellä. Laskeutuminen köydellä vasemman pilarin päältä 40 m, tai kävellen ylhäällä
200 m alavirran suuntaan, ja vinottain rinteessä olevia ramppeja jääputouksen juurelle. Vasta- alkajat voivat kiivetä helpon 15 metrisen reitin oikealle olkapäälle Arktisen
Pilarin alle, josta voi laskeutua köydellä takaisin.
Piirroksen reitit: 1. Kahden ruuvin reitti 45 m, 60- 80 astetta Kim Pennanen- 86. 2. Keskireitti 60m, 60- 90 astetta Leo Määttälä ja Esa Turunen - 86. 3. Uutiskynnys
55 m, 80- 90 astetta Kim Pennanen ja Leo Määttälä - 86. Reitin ensinoususta tehtiin 20 minuutin ohjelma televisioon. 4. Reissumiehen Taival 35 m, 80- 90 astetta
Leo Määttälä - 87. 5. Arktinen Hysteria 55 m, 80- 90 astetta, Leo Määttälä ja Esa Turunen - 89. 6. Arktinen Harmonia 55 m, 80- 90 astetta, Esa Turunen ja Leo Määttälä
- 90. Joinakin vuosina jäätä muodostuu Arktisen pilarin oikeallekin puolelle, johon on kiivetty Tandem- reitti 80m, 60- 70 astetta Esa Turusen ja Leo Määttälän toimesta
vuonna- 88.
Ruskea Virta syysasussa
Ruskea Virta kevätasussa
Arktinen Pilari
ENKELIPUTOUS 11.
Enkeliputous on loiva 35 metriä korkea jääputous. Sijainti vuokratuvalta noin 2 km joen alavirran suuntaan. Ensinousu Juha Nurmi kevättalvella 1984.
Enkeliputous
SININEN PUTOUS eli Sudenhammas 12.
Sininen Putous on Korouoman alaosan ylväin jääputous. Kaunis kirkkaansininen jää säväyttää kaukaakin katsoessa. Se sijaitsee kesäleiristä kilometrin ylävirtaan, tai
vuokratuvalta 2,5 kilometriä alavirtaan. Kokonaiskorkeutta jääputouksella on 40 metriä. Yläosa muodostuu vapaasti riippuvasta massiivisesta jääpuikosta, joka on metrin
verran irti kalliosta ja alaosa n. 60-70 astetta jyrkästä jäärampista. Jäätä ei muodostu kaikkina talvina tarpeeksi kiipeilyyn. Tylyn ja vaarallisen puikon ensinousu
sai odottaa pitkään. Vasta vuoden 1998 kevättalvella jo Norjan korkeita jääputouksia kolunnut Juha Leinonen uskaltautui liidaamaan sen. Reitin nimeksi tuli Sudenhammas
Sudenhammas
BIG BOY ja BLUE BOY 13.
Ne sijaitsevat muutama sata metriä alavirtaan Sinisestä Putouksesta. Big Boy on 25 metriä korkea, jyrkkyyttä 70 astetta ja Blue Boy on matalampi. Ensinousut kevättalvella-
84 Juha Nurmen ja Leo Määttälän toimesta.
kuva
SIKAARIPORRAS 14.
Sijaitsee muutama sata metriä kesäleiristä alajuoksun suuntaan. Korkeutta on noin 45 metriä ja kolme pystyhköä seinämänpätkää, ja välissä loivemmat rampit. Veden virtaus
ja jään laatu kohtalaisia. Keskiportaan jää on paikoin ontto. Seinämällä kasvavien puiden käyttö varmistamiseen jouduttaa liidausta. laskeutuminen putouksen kohdalta
tai vasemmalta puolelta köydellä 2 kertaa 20 m. Reitti 1 60- 80 astetta, 45 m, Juha Nurmi 1984. Reitti 2 60- 90 astetta, 45 m, Esa Turunen 1986.
kuva
15. Nimetön kiipeämätön
jääputous 500 m
edellisestä alajuoksulle
päin, korkeus noin 60 m.
kuva