Kello on vasta puoli kuusi, mutta teetuvan isäntä alkaa viritellä tulta makuusalina toimivan ravintolansa avoimeen tulisijaan. Vieraitten on aika herätä taipaleelle.
Pari kuppia makeaa teetä, annos munan kera paistettua riisiä ja pari chapattia, siinä aamiainen, jolla selviää seuraavaan kylään asti. Lasku maksetaan; illallinen, yösija ja aamiainen sekä lukemattomat teekupilliset tekevät yhteensä kymmenen markkaa hengeltä.
Kantajat kokoavat isäntiensä makuupussit ja ylimääräiset vaatteet pakkauksiinsa, sitaisevat vähät omat tavaransa kekoon päällimmäiseksi ja nostavat taakkansa otsahihnan varaan selkäänsä. Kulkija nostaa päiväreppunsa pykälään ja matka kohden laakson päätä ja korkeaa Himalajan solaa jatkuu.
Lomaa voi viettää monella tavalla, mutta itse en tiedä parempaa tapaa viettää lomaansa kuin lähteä trekkaamaan vaikkapa Nepaliin ja kokea elämänsä seikkailu.
Pitkällä vuoristovaelluksella eksoottisessa maassa kunto kohoaa, näkee maailman komeimmat maisemat, tutustuu perusteellisesti vanhaan erikoiseen kulttuuriin ja saa kaiken kaikkiaan kokemuksen, josta riittää muistelemista koko elämäksi.
Monilla kokemus tosin ei jää ainoaksi, vaan matkaan on päästävä yhä uudelleen.
Trekkaamaan lähtö ei ole yhtä helppoa kuin aurinkorannalle meno, eivätkä ne suoraan sanottuna olekkaan suoranaisesti toistensa vaihtoehtoja. Trekkaajalta vaaditaan sentään jonkin verran kuntoa, ennakkoluulottomuutta ja kykyä kestää täysin vieraan kulttuurin paine kaukana länsimaisesta sivistyksestä ja palveluista. Pitkä vaellus Nepalissa on aina matka tuntemattomaan, johon liittyy omat riskinsä. Oikeat ennakkotiedot ja avoin mieli ovat kuitenkin avain nautittavaan seikkailuun.
Sana trekkaus on tullut tarkoittamaan pitkää vaellusta toisen kulttuurin parissa. Normaalista lapinvaelluksesta trekit eroavat paitsi pituutensa, viikosta pariin kuukauteen, myös puitteittensa osalta.
Lapissa kuljetaan erämaassa, Nepalissa vaeltaja on koko ajan tavallisen kansan keskuudessa. Vuoristoisessa, mutta väkirikkaassa maassa kaikki kulkukelpoiset paikat on asutettu, erämaat ovat paikkoja, joihin vain vuoristokiipeilijöillä on asiaa. Trekkaaja ei tunne itseään yksinäiseksi erämään kulkijaksi, jonka on seliteltävä itselleen ja muille, miksi on lähtenyt matkaan. Himalajan vuoristopoluilla trekkaaja on kulkija muitten mukana seuranaan aasikaravaanit, ruokatavaroilla ja rakennustarpeilla kuormatut kantajat, vuoristokaupunkeihin asioimaan ratsastavat virkamiehet ja pyhiinvaelluksella olevat munkit. Tähän joukkoon hyväksytään myös trekkaaja syitä kyselemättä, onhan eräänlainen pyhiinvaeltaja hänkin.
Monesti kuukauden vuorilla kuljettuaan ja sieltä palattuaan huomaa päässeensä paikkaan, johon ei tiennyt olevansa menossa: syvemmälle itseensä ja lähemmäksi matkatovereitaan.