Niille korkeille huipuille, jotka ovat avoimia ulkomaalaisille (osa on mm uskonnollisista syitä kokonaan kiipeilykiellossa tai alueilla, jotka halutaan jostain syystä eristää ulkomaalaisilta), saa kiivetä vain anomalla kalliin luvan retkikuntaa varten. Lupaehtojen mukaan retkikunta joutuu palkkaaman yhteysupseerin ja sirdarin (kantajien päällikön) sekä varustamaan heidät varsin kalliin varustein, jotka ovat osana palkkaa.
Hintaa siis kertyy retkikunnalle väkisinkin, vaikka haluaisikin kiivetä pienellä porukalla kevyesti alppityyliin.
Tämän epäkohdan korjaamiseksi varattiin joitakin vuosia sitten kahdeksantoista huippua pienimuotoisille retkikunnille. Näitä huippuja nimitetään trekkaushuipuiksi (trekking peaks). Nimitys on melkolailla harhaanjohtava, sillä vain niistä korkeimman, Meran, huipulle pääsee patikomalla ja parin muun laelle hieman kapuamalla. Kaikki loput ovat oikeita vuoria, jotka vaativat enemmän tai vielä enemmän kiipeilykokemusta ja -kuntoa. Pari huippua on erittäin vaikeaa ja vasta äskettäin noustuja, uusintojakin on vain harvoja.
Kiipeämättömiä reittejä on trekkaushuipuilla tarjolla lukemattomia, mm Meran pystysuora, parikilometrinen eteläseinämä, joten haasteita vuoristokiipeilijöille on vielä määrättömästi tarjolla.
Lupa trekkauhuipulle maksaa 200-300 USD kymmenen hengen ryhmälle, lisäksi joutuu palkkaamaan Nepalin vuoristoseuran hyväksymän oppaan. Oppaan Nepalissa vaeltava käytännössä palkkaa kuitenkin, joten ainoa ylimääräinen kulu tavallisen trekkaukseen verrattuna on tuo lisenssimaksu sekä ylimääräisten kantajien palkka kiipeilyromppeita kantamaan.
Totuuden nimessä on sanottava, että kaikki eivät vaivaudu hankkimaan lupia, sillä kiinnijäämisen riski luvattomasta kiipeämisestä on pieni, riippuen vuoresta, tuurista ja hissun kissun olemisen taidoista, eli kantaako jäähakkua repun sisä- vai ulkopuolella lähestymismarssin aikana. Trekkaushuippuja korkeampiakin huippuja on noustu "epävirallisesti", kiinnijääneet maksavat maksut jälkikäteen ja saavat sakkojen lisäksi viiden vuoden porttikiellon maahan.
Trekkaushuippuja on tällä hetkellä kahdeksantoista. Sitä mukaa kun Nepalin länsiosat avautuvat, voidaan tietysti toivoa listaan saatavan uusia vuoria. Tämänhetkiset trekkaushuiput ovat seuraavat:
Nimi/alue korkeus Mera/Khumbu 6654 Chulu East/Manang 6584 Singu Chuli/Annapurna 6501 Hiunchuli/Annapurna 6441 Chulu West/Manang 6419 Kusum Kanguru/Khumbu 6367 Parchemuche/Rolwaling 6187 Imja Tse/Khumbu 6183 Lobuje/Khumbu 6119 Pisang/Manang 6091 Kwangde/Khumbu 6011 Ramdung/Rolwaling 5925 Paldor/Ganesh 5896 Khongma Tse/Khumbu 5849 Kangja Chuli/Langtang 5844 Pokalde/Khumbu 5806 Tharpu Chiuli/Annapurna 5663 Mardi Himal/Annapurna 5587
Sekä nimet että korkeudet vaihtelevat melkoisesti lähteestä riippuen, ylläolevat tiedot ovat Nepalin hallituksen julkaisemasta esitteestä. Lyhyeessä esittelyssä tuonnempana toisena korkeuslukemana on Trekking Peaks of Nepal -kirjan metriluku, mikäli se eroaa virallisesta sekä nimi, jolla huippu paremmin tunnetaan.
Monille vuorille on vasta viime vuosina annettu virallinen nepalinkielinen nimi, nousevalle kansallistunteelle ulkomaiset nimet ovat alkeneet tuntua kiusallisilta. Todellisuudessahan paikalliset asukkaat eivät ole välittäneet koskaan nimetä joka nyppylää, hullut ulkomaalaiset vain haluavat panna kaikki järjestykseen.
Trekkaushuippu -nimitys on sikäli oikeutettu, että millekään näistä vuorista ei pääse eurooppalaiseen tyyliin autolla ja vuoristoradalla puoliväliin rinnettä, vaan ensin on käveltävä viikko tai pari vuoristopolkuja varsin takapajuisissa oloissa, mutta sitten ollankin jo vähintään Mont Blancin huipun korkeudella ja valmiita aloittamaan varsinainen kiipeäminen.
Nepalin vuorille ei voikaan mennä pelkästään kiipeilemään, kuten Alpeille. Trekkaus ja mahdollinen nousu vuorelle on kokonaisvaltainen kooste fyysistä ponnistusta, vieraanvaraisten ja kiehtovien kulttuurien kohtaamista, mielettömiä vuoristomaisemia ja rahan säästöä.
Tuosta säästöstä on selitys ehkä paikallaan: Nepaliin pääsee nykyään noin neljällä tonnilla. Perillä eläminen maksaa muutaman kympin päivässä, jos mukana on opas ja kantajia, vajaan satasen/päivä. Maksimi viisumi on kolme kuukautta: kolme tonnia kuussa matkoineen ja elämisineen ei ole paljon.
Ehkä on mielenkiintoista tehdä muutamia havaintoja huipuista, kätevimmin alueittain.
Mount Everestin eteläpuolinen alue tunnetaan Khumbu Himalina ja siellä sijaitsee enemmän trekkaushuippuja kuin muualla maassa. Siltä löytyy (virallisesti) korkein, mutta samalla teknisesti helpoin huippu Mera, trekkaushuipuista tunneetuin ja useimmin kiivetty Imja Tse eli Island Peak sekä huiman vaikea Kusum Kanguru, jonka huipulle pääsi ensi kerran vuonna 1979 vasta viides nousua yrittänyt retkikunta.
Meralle (6654/6476 m) noustaan tavallisesti pohjoispuolen jäätikköä pitkin, nousu on käytännössä patikointia, tosin korkeuden vuoksi hidasta.
Meralla käynti on lähinnä eräretkeilyä, sillä alue on asumatonta. Itse kävin Meralla keväällä -85 osana kuuden viikon kiertelyä Khumbun alueella. Tuolloin suomalainen vuoristokiipeily oli vielä sen verran lapsenkengissä, että tietämättäni tein korkeuden "Suomen ennätyksen"!
Imja Tse eli Island Peak (6183/6189 m) on suosittu siksi,että siellä käynti merkitsee vain muutaman päivän poikkeamaa suositulta Everstin perusleirin trekkausreitiltä. Vuori on melko helppo noustava, joskin lumi/jääkokemus on tarpeen. Vuori näyttää pieneltä, sillä se sijaitsee aivan Lhotsen mielettömän näköisen, nelikilometrisen eteäseinämän juurella.
Kusum Kangru (6367/6369 m) on eräs Khumbun vaikuttavimmista vuorista ja trekkaushuipuista vaikein. Jyrkät seinämät muodostavat terävien harjanteitten rykelmän, jonka leikkauskohtaan vain harvat uskaltavat pyrkiä ja jonne vielä harvemmat ovat yltäneet. Ensinousussa kaakkoisseinämällä tarvittiin kaksi yöpymistä, ilmeisesti vuoren helpoimmalla koillisharjanteen reitillä meni ensinousuun aikaa kokonainen viikko, vaikka nousu tapahtui alppityyliin!
Pokalde (5806 m)ja Khongma Tse (5849/5820 m)ovat osa Everstin eteläkumppanin Nuptsen etelään pistäviä harjanteita. Muodoltaan ne ovat rikkonaisia ja kallioisia. Koska Everstin trekkausreitti kulkee aivan niitten juurelta, ovat ne mainioita, eivätkä aivan helppoja maisemienkatselupaikkoja.
Lobuje on komea vuori saman nimisen trekkausleiripaikan vieressä. Selkein reitti on melko vaikea jäätikkönousu, lisäksi tarjolla on lukuisa määrä toinen toistaan vaikeampia, sekä noustuja että nousemattomia vaihtoehtoja. Paras kuviteltavissa oleva näköalapaikka Everestille.
Kwangde (6011/6187 m) on vaikuttavan näköinen, monihuippuinen vuorijono Namche Bazarin kylän lounaispuolella ja se muodostaa Everestin alueen "etelämuurin". Pohjoisseinämä on erittäin vaikea, eikä harvoin nähty eteläpuolikaan ole juuri helpompi. Nousulupa kattaa koko viiden kilometrin huippuharjanteen, jolla on neljä päähuippua. Kaikki reitit ovat vaativia mixed-nousuja.
Rolwalingin alue Khumbun länsipuolella oli pitkään suljettuna ulkomaalaisilta, osittain alueen vaarallisten solien, osittain laittomien Tiibetin rajanylitysten takia. Nyt tuolle kaukaiselle alueelle jälleen pääsee, myös kiipeämään. Lähestymismarssi kestää kymmenkunta päivää. Paluu on parasta tehdä Khumbuun vaarallisena tunnetun Tesi Lapchan (5755 m) solan kautta, josta on vain parin päivän matka Namcheen.
Ramdung (5925 m) on erinomainen näköalapaikka, eteen aukeaa koko Itä-Nepalin vuoripanorama. Nousukaan ei ole kovin vaativa.
Parchemuche (6187 m) tunnetaan paremmin nimellä Parchamo. Tämä vuori sijaitsee Tesi Lapchan eteläpuolella. Nousu on Meran tapaan jäätikkökävelyä, joskin jäätikkö on rikkonaisempaa ja siten paikoin hankalaa ja vaarallistakin.
Langtangin alue on kolmas "suurista" Nepalin trekkausalueista (Annapurnan ja Khumbun ohella) ja samalla lähimpänä pääkaupunkia Kathmandua. Alueella on mahdollista tehdä monenlaisia retkiä, yhdistettynä Helambun alueeseen pituudeltaan vajaasta viikosta jopa kuukauteen.
Kangja Chuli (Naya Kanga) (5844 m) on alueen ainoa trekkaushuippu. Hyvin akklimatisoitunut retkue voi nousta huipulle päivässä käyttäen kohtuullisen helppoa koillisharjannetta. Nousuun voi yhdistää patikoinnin yli hankalien solien Helambun puolelle. Alue on todellista erämaata, joten reittiä voi suositella vain kokeneille trekkaajille.
Paldor (5896/5928 m) sijaitsee luoteeseen Kathmadusta Ganesh Himalissa ja sen voi hyvällä säällä nähdä kaupungista. Lähestymismarssi kestää kuitenkin viikon.
Ganesh Himal ei ole kovinkaan tunnettua vaellusaluetta, joten Paldoria voi suositella sellaiselle, joka haluaa kiipeillä omassa rauhassaan. Vuori itsessään on "sopivan" hankala, lisäksi ympärillä on epälukuisa määrä matalampia huippuja vapaasti kiivettäviksi.
Annapurnan pyhätössä, trekkajien syystäkin suosimassa Himalajan amfiteatterissa on neljä trekkaushuippua.
Mardi Himal (5587/5555 m), uljaan Machhapuchharen kainalossa, on ilmeisesti harvimmin kiivetty trekkaushuippu. Reitti sille kulkee suositun Annapurnan pyhätön reitin itäpuolella. Teknisesti nousu ei ole kovin hankala, enemmänkin ongelmana on reitin löytäminen huipulle, kuten myös vuorelle!
Paremmin Tent Peakinnimellä tunnettu Tharpu Chuli (5663//5500 m) kohoaa suoraan Annpurna Base Campin nimellä tunnettujen "majatalojen" pohjoispuolella jäätikön takana. Koska alueella liikkuu paljon trekkaajia, eikä vuori ole kovin hankala noustava, on se ilmeisesti Imja Tsen ohella eniten noustu trekkaushuippu, myös epävirallisesti.
Ennen Fluted Peakin nimellä kulkenut Singu Chuli (6501 m) sijaitsee keskellä pyhättöä ja tajoaa huipultaan 360 asteen panoraman Annapurnan sydämeen. Vuori on melkoisen vaikea noustava ja hankalasti lähestyttävä.
Hiunchuli (6441/6331 m) muodostaa Annapurnan etelähuipun kanssa pyhätön eteläisen vallituksen. Vuoren terävät harjanteet ja lumi/jäävyöryille alttiit seinämät tekevät kiipeämisestä hankalan ja vaarallisen, vaikka nousu huipulle ei olekkaan teknisesti aivan yhtä vaativa kuin esimerkiksi Kusum Kangrulla. Vuori on kaiken kaikkiaan trekkaushuipuista haastavimpia ja harvimmin noustuja, raskaastikin varustautuneet retkikunnat ovat joutuneet kääntymään tyhjin toimin takaisin.
Annapurnan kierrosta pidetään parhaana Nepalin pitkistä trekkausreiteistä. Kolmiviikkoisen vaelluksen aikana ohitetaan kolme trekkaushuippua, jotka sijaitsevat Manangin laakson laidoilla.
Pisang (6091 m) on viehättävä ja ainoaa toistaiseksi käytettyä reittiä kiivettäessä melko helppo vuori heti Pisangin kylän koillispuolella Managin laakson itäpäässä. Syitä yksipuoliseen reitinvalintaan on kaksi; Managin puolelta muut reitit ovat turhan vaikeita, vuoren itäpuoli taas on ulkomaalaisilta kiellettyä aluetta.
"Helppokin" trekkaushuippu voi olla murhaava, syksyllä -94 saksalainen retkikunta putosi Pisangin harjanteelta ilmeisesti lumiräystään sortuessa: kymmenen kuollutta. Kaiken lisäksi retkueen johto oli erittäin kokenutta.
Chulut, Itäinen ja Läntinen, (6584 m East, 6419 m West) ovat melkoisen sekava ja epämääräisesti kartoitettu/nimetty vuorirykelmä Managin kylän pohjoispuolella lähellä Tiibetin rajaa. Vuoret tarjoavat haasteen sekä reitinvalinnassa vuoren juurelle että sopivan vaikeina kiivettävinä. Korkeutta niillä on myös riitävästi, jotta tuntee olevansa Himalajalla.
Alppikerhon Heikki Karinen on ansiokkaasti kiipeillyt sekä Chulu Westillä -89 että Eastilla -91, joten hänen puoleensa kannattaa kääntyä lisätietojen toivossa.
Trekkaushuiput tarjoavat tilaisuuden yhdistää vuoristovaellukseen käynnin (eurooppalaisittain) korkealla huipulla. Helpon huipun voi liittää vaellukseen ikään kuin mausteeksi, vaikeimmat vaativat täysin "ammattimaisen" otteen ja perusteellisen suunnittelun.