Toki trekkaamaan lähtö antaa hyvän (teko)syyn perehtyä uusimpiin väline- ja vaatemalleihin ja -materiaaleihin. Valitettavasti parhaitten varusteitten hinnat ovat hirveät, mutta toisaalta hyvin hoidetut välineet kestävät jopa kymmeniä vuosia.
Trekkaus ei siis ole vuoristokiipeilyä, vaikka polku saattaakin nousta yli viiden kilometrin. Mikäli aikoo ylittää jäätikkösolia esimerkiksi Khumbun alueella, on luonnollisesti oltava jonkinlaista kokemusta kiipeilystä ja jäätiköillä liikkumisesta. Trekkaus ei ole myöskään samanlaista erämaissa liikkumista kuin esimerkiksi Lapissa, muonituksen ongelmat ovat toiset. Kaloreista ja eväitten painosta ei tarvitse murehtia, matkahan käy "ravintolasta" toiseen.
Vaatteet | Jalkineet | Makuupussi | Reppu | Teltta | Keittovälineet | Sekalaiset tavarat | Varusteitten hankinta
Kerrospukeutumisella tarkoitetaan järjestelmää, jossa vaatteita lisätään ja vähennetään olosuhteitten mukaan, lisäksi jokaisella kerroksella on oma tehtävänsä. Alusvaateitten tehtävänä on siirtää hiki pois iholta, välikerroksen on tarkoitus olla eristeenä ja päästää höyryt lävitseen, päällyskerroksen pitää suojata tuulelta ja mahdolliselta sateelta, mutta päästää kosteus ulos.
Nykyaikaiset materiaalit hoitavat asian selvästi luonnonkuituja paremmin. Esimerkiksi polypropyleenialusasu ei juurikaan ime kosteutta, keinoturkis (fleece) on kevyttä, eristävää ja hengittävää, ja Gore-tex (tai vastaava) on vesitiivistä ja tuulenpitävää, mutta päästää hikihöyryt kohtuullisen hyvin lävitseen.
Tämäntyyppinen pukeutuminen on jo tietenkin yleistynyt suomalaisessakin retkeilyssä, mutta monet (ulkomaiset) valmistajat ovat alkaneet tehdä myös helleasuja, joissa käytetään keinokuitujen hyviä ominaisuuksia kosteudensiirrossa (mm Lowe ja The North Face). Kun nailon on vielä huomatavasti puuvillaa nopeampaa kuivumaan ja on kevyttä, on hellepaitanakin puuvilla jäämässä historiaan.
Jos joutuu kantamaan selässään viikkojen pituisen reissun vaatevaraston, on vaatteitten painolla melkoinen merkitys. Ei pelkästään se, paljonko vaate painaa ole ratkaisevaa, vaan myös se, pitääkö esimerkiksi paitoja olla useita siksi, että puuvillaisen flanelipaidan kuivuminen kestää liian kauan. Jos vaatteet kuivuvat nopeasti, niitä tarvitaan vähemmän; siitä seuraa taas vähemmän hikoilua kun kuorma kevenee.
Monet valmistajat ovat kiitettävästi alkaneet ottaa huomioon myös painon yhtenä tekijänä. Hyvät alppikiipeily"kuoret", päällystakit painavat enää noin 750 grammaa, sadetakit 500 g ja keveimmät sadehousut vajaat 200 g. Housuilta ei tarvitse edellyttää aivan samoja sateenpito-ominaisuuksia kuin takilta.
Keveyden tavoittelu yltää myös esimerkiksi makuupusseihin. Siinä missä perinteinen makuupussi painaa pari kiloa ja ylikin, saa edistyksellinen valmistaja yhtä lämpimän pussin painon pudotettua alle puolentoista kilon. Valitettaasti hinta pyrkii silti nousemaan.
Kehuttuani nyt estottomasti uudenaikaisia vaatteita ja välineitä (Olen päässyt itse eroon lähes kaikesta luonnonkuidusta) haluan huomauttaa, että normaalilla trekillä, etenkin jos käytössä on kantajia, ei vaatteilla ole niin hirveää merkitystä, kunhan niitä on riittävästi ja joka säähän. Jos kantaa itse tavaransa joka gramma tuntuu toisella tavalla.
Sitten itse asiaan: Suurin ero Suomen oloihin on suuri lämpötilaero trekin aikana, pahimmillaan +35 helteestä -25 pakkasiin. Saman vuorokauden aikana vaihtelu voi vastaavasti olla noin 35 astetta.
Useimmat reitit alkavat subtrooppisilta alueilta. Päivisin lämpöä ja kosteutta riittää, joten asun tulisi olla keveä. Miehille oikea asu on shortsit tai kulttuurisyistä mieluumin kevyet pitkät housut ja lyhythihainen paita, naisille keveä pohjepituinen hame ja ilmava paita.
Kannattaa huomata, että paikallinen tapakulttuuri vaatii miehiltäkin aina paidan pitämistä päällä julkisilla paikoilla. Köyhinkään mies ei kulje paidatta. Shortsitkaan eivät ole itseään kunnioittavan nepalilaisen miehen asu.
Naiset joskus vieroksuvat hameen pitämistä, aivan syyttä. Nainen pitkissä housuissa, ja varsinkin shortseissa, on paikallisten asukkaitten mielestä rivo ja irvokas näky. Vähin, mitä trekkajalta voi vaatia, on isäntäväen tapojen kunniottaminen tässä suhteessa.
Hameen käytössä on lisäksi etu, josta miehet voivat olla vain kateellisia. Tarpeen vaatiessa voi vain kyykistyä polun varteen tervitsematta kiireessä etsiä joskus vaikeasti löydettävää näkösuojaa.
Hame täytyy loikkaustestata ennen lähtöä, eli hame päällä pitää pystyä harppaamaan parimetrisen ojan yli.
Paitoja pitää olla matkassa useita, samoin shortseja saa olla kahdet, varsinkin jos on hikoilevaa sorttia. Kuten edellä tuli mainittua, kuivuvat nykyaikaiset keinokuitupaidat todella nopeasti eivätkä ne liimaudu ihoon kuten muinaiset nailonpaidat.
Iltaisin on viileämpää, pitkähihainen paita on tarpeen ja fleecetakki tekee mieli kaivaa esiin. Yöt ovat melko alhaallakin viileän tuntuisia sekä päivän helteen että 100 % lähentelevän ja ylittävän kosteuden takia. Yöllä kosteus usein estää vaatteiden kuivaamisen kokonaan. Lähestyttäessä korkeampia seutuja pitää repusta löytyä tuuli/sadetakki ja housut. Pitkät kalsaritkaan eivät ole liikaa. Pitkät housut ovat nyt sallittuja myös naisille. Villapipo ja rukkaset ovat korkeimmissa solissa välttämättömät.
Esimerkiksi Annapurnan kierroksella tyypillisesti tarvitsee takkia ja tuulihousuja vain Thorong Lan ylityksessä eli yhtenä päivänä kolmesta viikosta. Takiksi siis käy hyvin varsin kevyt malli. Khumbun alueella ollaan viiden kilometrin korkeuksissa piempiä aikoja, etenkin jos aikoo ylittää korkeita solia tai kiivetä trekkaushuipuille. Tällöin kestävämpi kiipeily/retkeilytakki on paikallaan.
Untuvatakki on ylellisyyttä, jota ilman en korkealla haluaisi olla. Hyvä untuvatakki menee pieneen tilaan ja antaa iltaisin lämpimän olon. Nyt myös keinotäytetakit alkavat olla varteenotettava vaihtoehto untuvalle (esim. Patagonia ja Lowe)
Joskus Nepalissa myös sataa. Kevyt sadetakki on tarpeen, paras yhdistelmä on tietenkin yksi kevyt, hengittävästä materiaalista (Gore-Tex, Helly-Tech, Triple Point Ceramic, Ultrex tms.) tehty (kuori)takki, joka toimii päällystakkina kaikissa oloissa. Kuoren tulee olla sen verran väljä, että sen alle mahtuu hyvin suunnilleen kaikki mahdollinen vaate.
Kaiken kaikkiaan kannattaa huomata, että suurin osa liikkelläoloajasta on varsin lämmintä, päivisin myös korkealla patikoitaessa. Iltaisin ja öisin on viileämpää, mutta silloin voi turvautua hätätilassa makuupussiin.
Normaaleilla trekeillä yli 4500 metrin korkeudessa vietetään vain muutama yö, sillon voi panna päälleen kaikki repusta löytyvät vaatteet.
Suomalaisten kunniaksi on sanottava, että kylmyys ei heitä kovin haittaa, koska siihen osataan varautua ja siihen on totuttu. Alamaiden helteet ovat pikemminkin se uusi elementti, joka tuntuu hankalalta.
Lämpöä oli kolmekymmentä astetta ja ystävämme olivat joka kaivolla vilvoittelemassa kiehuvia varpaitaan, olivathan kengät tarkoitettu viisikymmentä astetta kylmempiin oloihin. Ja olivat lisäksi täysin taipumattomat ja mahdottomat kävellä.
Itse olen liikkunut vaelluksilla pelkästään lenkkitossujen varassa, myös yli lumisten solien ja vuorten rinteilläkin jopa 6000 metriin asti.
Lenkkareitten pohjien tulee olla karkeakuvioiset, nappulapohjaiset ovat parhaat. Mikäli kengät saa jalkaansa villasukan ja muovipussin kanssa, ei ongelmia pitäisi tulla kylmässäkään.
Vuonna 1986 johtamani Annapurnan trekkausryhmän 25 jäsentä ylittivät Thorong La -solan (5416 m) pakkasessa ja lumimyrskyssä yhtä lukuunottamatta lenkkitossuissa.
Vuoristojalkineet ovat kuitenkin kehittyneet voimakkaasti viime vuosina. Markkinoilla on keveistä materiaaleista tehtyjä vaelluskenkiä, jotka kuitenkin ominaisuuksiltaan ja varsinkin mukavuudeltaan päihittävät vanhanaikaiset vuoristokengät. Enää eivät lenkkitossut ole itsestäänselvä valinta ainoiksi kengiksi, vaan keveät vaelluskengät ovat varteenotettava vaihtoehto.
Jos ottaa vain yhdet kengät (ja samalla pienen riskin), ne ovat siis lenkkitossut tai varman päälle valitessa keveät vaelluskengät. Kahdella kenkäparilla varustautunut ottakoon toiseksi pariksi lämpimät ja vesitiiviit (Gore-Tex tms. jälleen) retkeily/vuoristokengät, joilla tarkenee useita päiviä lumessa, jos on tarpeen. Mikäli lumi on pehmeää, ovat säärystimet myös paikallaan.
Lähinnä tällöin tulee kysymykseen pitempi oleskelu yli viiden kilometrin korkeudessa esim. Everestin perusleirissä. Everestin alueella ovat polut myös useasti liejuiset lumisateen ja retkikuntien jäljiltä, joten sinne kannattaa ottaa vaelluskengät ja säärystimet mukaan.
Luonnollisesti jalkineitten valintaan vaikuttaa myös omat mieltymykset. Mikäli nilkat ovat hentoa sorttia, ovat nilkaa tukevat retkikengät alavalla maallakin lenkkitossuja paremmat. Hinnan tästä maksaa vain hieman suurempana painona jaloissa ja ylimääräisenä hikoiluna.
Sukkia tulee olla mukana niin monta paria, että ne voi vaihtaa tarvittaessa myös kesken päivän. Vaelluskenkien kanssa parhaaksi yhdistelmäksi on osoittautunut ohut ja liukas alussukka ja sen päällä paksu lämpösukka. Tämä yhdistelmä estää lähes tyystin rakkojen syntymisen, sillä hankautuminen tapahtuu sukkien välissä eikä jalan orvaskedessä.
Suomen Lapin perinteiset kumisaappaat ovat täysin sopimattomat jalkineet trekkaukseen.
Kenkien tulee olla hyvin sisäänkävellyt, Kathmandusta ei pidä ostaa muita kuin varvastossut leirikäyttöön.
Untuvamakuupussi on edelleenkin lyömätön, mitä lämpimyyteen suhteessa painoon ja pakkauksen pienuuteen tulee. Valitettavasti hinta/lämpimyys -suhde on keinokuitupussien eduksi.
Toimivaksi todettu kevytvälinemasokistin nukkumaväline Annapurnan kierrokselle on untuvatakin ja katkaistun makuupussin jalkopään yhdistelmä, mutta toisaalta, onhan sitä tullut nukuttua kiipeilyrepussakin...
Toinen hyvä vaihtoehto on kevyen ja kohtaaisen pussin yhdistelmä: alle kilon kevytpussi helleoloissa, syksypussi ylempänä ja kumpikin yhdessä silloin, kun haluaa välttämättä yöpyä Cho Oyon perusleirissä ja pakkasta on -30. Yhdistelmän kokonaispaino on noin 2,3 kg.
Makuualusta vuokralle Kathmadusta.
Kehyksettömät ns. rosnarinkat ovat mukavampia kuin kehykselliset, perinteiset rinkat, varsinkin julkisissa kulkuneuvoissa ja lentokentillä. Rosna on valittava huolella, sillä joittenkin mallien säätövarojen rajallisuuden takia kantajan selän pituus on otettava huomioon jo ostovaiheessa.
Jos ja kun käyttää kantajia, on paras yhdistelmä suuri ja tukeva merimiessäkki kantajalle ja kevyt päivä/kiipeilyreppu omaan selkään. Kantajat eivät hienoista kantojärjestelmistä ja lantiovöistä perusta, otsahihna on ainoa oikea systeemi ja merimiessäkki (tai ns. lätkäkassi) istuu selkään parhaiten. Mikäli säkki/kassi ei ole vesitiivis, täytyy tavarat pakata muovisäkkeihin.
Kookkaan repun lähettäminen lentokoneessa on hieman ikävää, siitä roikkuvat hihnat kun ovat vaarassa revetä kuljetushihnoilla. Tämän ongelman olen ratkaissut lujalla suojapussilla, joka toimii myös kantajille annettavana "retkikuntasäkkinä". Tilavuudeltaan noin 140 litran säkkiin mahtuu täysi rinkka lennon ajaksi. Se on ommeltu lujasta nailonkankaasta ja varustettu muutamalla kahvalla ja vahvikehihnalla.
Keitintä ei pääsääntöisesti tarvita, koska ruokaa saa lähes kaikkialla majataloista, maalaiskodeista ja jakkipaimenten majoista. Jos haluaa kuitenkin leiriytyä kylien ulkopuolelle, kannattaa ottaa Kathmandusta vuokralle parin kattilan lisäksi toimiva kaasukeitin (varmuuden vuoksi kaksi...) ja siihen muutama kaasurasia, joita on runsaasti saatavilla. Isompi porukka tekee viisaasti ottaessaan mukaansa pari suurta alumiinikattilaa, joissa voi nuotiolla (missä mahdollista ja sallittua) keitellä teetä sun muita pöperöitä. Opas ja kantajat ovat usein varsin näppäriä kokkeja, joilta chapatit ja dahl bahtit syntyvät käden käänteessä.
Jos haluaa ottaa oman keittimen mukaansa, on se lähinnä moderni petroolia polttava (kerosene in US English) monipolttoainekeitin. Nepalista saatava petrooli ei ole yhtä puhdasta kuin Essolene, joten huolto/puhdistussatsi kannattaa ottaa myös mukaan. Kuten muistanette, kaikenlaisten polttoaineitten ottaminen lentokoneeseen on kiellettyä.
- Tiiviskorkkinen litran vesipullo & muki
- Lusikka
- Ruokakippo
- Veden sterilointivälineet ja
- Lääkkeet
Kaikkia kamppeita ei kannata raahata kotoa asti. Kathmadussa on kymmenittäin liikeitä, jotka myyvät käytettyjä retkeily- ja kiipeilyvarusteita. Laatu vaihtelee primasta (käyttämättömiä) surkeaan ja nykyään myös väärennettyyn, hinnat kalliista halpaan. Tavara on peräisin paljolti vuorikiipeilyretkikunnilta, jotka jättävät varusteensa sherpakantajille osana palkkaa.
Kauppiaat ovat hintatietoisia, mutta hyvää tavaraa saa kuitenkin hieman halvemmalla kuin Suomessa, lisäksi valikoima on laaja Suomen hieman kotikutoiseen retkeilyvälineistötarjontaan verrattuna.
Varusteita ei tarvitse välttämättä ostaa, myös vuokrauspalvelu toimii. Tavaraa vuokrattaessa maksetaan siitä täysi kauppahinta takuurahana, takuuraha miinus vuokrasumma palautuu retken päätyttyä. Esimerkiksi makuualusta kannattaa vuokrata paikan päältä.
Varusteista tekee mieli sanoa vielä sen verran, että lähes kaikilla trekkaajilla on mukanaan (minullakin) hirvittävä määrä rompetta verrattuna siihen, millä määrällä paikalliset asukkaat selviävät pitkistäkin patikkamatkoista. Jos siis on valmis pitämään samoja vaatteita päivästä toiseen ja nukkumaan samoin kuin kantajat toisiaan lämmittäen, ei reissulle tarvitse muuta kuin vesipullon ja lompsan.
Ehkä en suosittele sitäkään äärimmäisyyttä, mutta kohtuus siis kaikessa, varusteitten määrässäkin.