Trekkaus Nepalissa / Petri Kaipiainen 1995

Kätevä Langtang ja Helambu


Langtangin ja Helambun alueet vain muutaman tunnin bussimatkan päässä Kathmandun pohjois/koillispuolella tarjoavat tilaisuuden monen pituisille vaelluksille. Viikon patikoinnilla pääsee jo vuorten keskelle ja takaisin, mutta alueella voi kuljeksia kuukaudenkin tallaamatta omia jälkiään. Maisemat ovat silläkin mahtavat, vaikka vuoret kohoavatkin "vain" yli seitsemän kilometrin.

Alue ei ole yhtä lailla turistoitunut kuin Khumbu ja Annapurna, mikä on sekä hyvä että huono asia. Hyvää on tietysti alueen "turmeltumattomuus", mutta varjopuolena on ajoittain elintarvikkeitten puute. Kun alueella eletään omavaraistaloudessa, ei joka paikassa kertakaikkiaan ole ruokaa ostettavissa samalla tavalla kuin suositummilla alueilla, jotka ovat tottuneempia palvelemaan turisteja. Näillä seuduin on siis varauduttava ruuan suhteen suurempaan omavaraisuuteen.


Takaisin lähtösivulle