Himalajan vuoristoon matkustavaa vaanivat terveysriskit. Maastossa ei ole saatavilla juuri minkäänlaisia terveyspalveluja, joten "kotoisetkin" taudit ja tapaturmat on pystyttävä hoitamaan itse.
Ruoka | Vesi | Jalat | Vammat | Tulehdus | Aurinko | Apteekki | Valmennus |
Parannuskeinona tavalliseen ripuliin on odottelu. Nestettä on nautittava runsaasti, eikä syömistäkään tarvitse keskeyttää. Ripulilääkkeitten syöminen on turhaa, jopa vahingollista, ellei sitten ole pakko istua päivää bussissa.
Vaarallisempia mahatauteja ovat erilaisten alkueläinten ja bakteerien aiheuttamat vatsasairaudet, esimerkiksi ameeboosit, giardia ja punatauti.
Ameebat hyppäävät kyytiin mielellään juuri keittämättömistä salaateista ja vihanneksista. Nämä veitikat saattavat olla vaivoina todella pitkään. Giardia on melko yleinen vaiva ja tulee enemmän matkustelevalle kyllä tutuksi. Oireina on vatsan täyteläinen olo, pullataikinan makuiset röyhtäykset ja keltainen ripuliuloste. Maito- ja lihatuotteet erityisesti villitsevät giardian, kasvissyöjät saattavat elää sovussa giardian kanssa vuosikausia.
Tauti lähtee onneksi lääkkeillä (Tinebah -tabletteja saa Nepalissa) varsin helposti, hoitamattomana se voi aiheuttaa vaurioita sisäelimissä.
Punatauti on voimakas ripulitauti, johon liittyy nimensä mukaisesti verenvuotoa. Tauti voi aiheutua joko alkueläimistä tai bakteereista. Lääkärinhoito on välttämätön.
Vatsataudeilta siis välttyy parhaiten välttämällä raakoja ruokia, kuorittuja hedelmiä lukuunottamatta, sekä epäilyttäviä liharuokia karttamalla. Hieman liioitellen sanottuna kaikki sellainen liha, jonka ei ole nähnyt kävelevän vielä elossa ollessaan, on epäilyttävää, ainakin kun puhutaan muista kuin Kathmandun kunnollisista ravintoloista. Matkan päällä kannattaa ostaa lihaa, vain kun näkee teurastuksen olevan juuri käynnissä.
Jos on yliherkkä jodille, ei sitä tietenkään voi käyttää. Jodipulloa pitää myös varoa särkemästä repussa!
Kaikki kaupoissa myytävät sterilointitabletit eivät ole yhtä tehokkaita varsinkaan alkueläimiä vastaan, tehokkaita ja suositeltavia ovat Globaline, Potable-Aqua ja EDWGT -merkkiset tabletit.
Teetuvissa ei tietenkään voi kello kourassa vahtia teen kiehumista, joten on vain luotettava teen puhtauteen. Hotellien vesisuodattimet eivät ole mistään kotoisin, hiekanmurut niihin kyllä jäävät, pasiliskot eivät.
Lämpimässä jalat hikoavat herkästi, samasta syystä rakot saattavat tulehtua tavallista helpommin.
Rakkojen syntymistä voi torjua laastaroimalla oireilevat kohdat jo ennakolta. Yksi syy rakkoihin on pelkkä kävelyn puute. Kirjoituspöydän alta löytyneet jalat uusissa kengissä = veresliha.
Helikopterin saaminen on epävarmaa, ensinnäkin sellaisen saadakseen on pitänyt maksaa parin tuhannen dollarin takuusumma etukäteen, toisekseen sää voi silloinkin estää koneen tulon. Puhelinkin pitäisi jostakin löytää.
Normaalit murtumat ja nyrjähdykset tulisi osata sitoa ja lastoittaa, muutahan ei juuri ole tehtävissä.
Kun kuljetus takaisin sivistykseen on järjestettävä, on myös ymmärrettävä, että hätätilassa apumiesten tai kantojuhdan palkkaaminen on moninkertaisesti tavallista kalliimpaa. Turisteja ei huvin vuoksi autella päiväkausia, siitä peritään hätää hyväksi käyttäen niin paljon kuin kukkaro sietää.
Matkavakuutuksen on luonnollisesti oltava kunnossa, jotta mahdollisesti syntyvät sairaskulut saadaan katetuksi. Kannattaa kuitenkin muistaa, että sairaskulut on aina varauduttava maksamaan käteisellä rahalla, ne saa sitten matkalta palattuaan takaisin vakuutusyhtiöltä laskuja vastaan. Vakuutusyhtiöiden mainostama systeemi, jossa lääkäri laskuttaa suoraan yhtiöltä ei todellisuudessa toimi juuri missään päin maailmaa, kaikkein vähiten kehitysmaissa.
Kosteina aikoina ystävämme iilimadot ovat touhukkaina. Yllättäen huomaa sukassaan veritahran, mato on jo tyytyväisenä pudottautunut matkasta jättäen jalkaan nuppineulan pään kokoisen haavan.
Epämiellyttävää, mutta ei kovin vaarallista. Iiliäiset tarraavat kiinni ruohikosta ja pensaista, joten kannattaa varoa pitkää heinikkoa tarpeillaan käydessä...
Onneksi iilimadot eivät normaaleina trekkausaikoina ole aktiivisia.
Nepalissa esiintyy jonkin verran vesikauhua, joten koirien ei pidä antaa purra. Maalaisjärki kyllä neuvoo välttämään omituisia koiria, periaatteessa varmuuden vuoksi kaikkia. Jos koiran puremalle on looginen syy, esim. pentujen puolustaminen, voi vesikauhun mahdollisuuden sulkea pois. Haavan huolellinen peseminen vähentää tartunnan mahdollisuutta.
Aurinkolaseissa ei pelkkä tummuus riitä, tärkeintä on ultraviolettisäteilyn pysäyttäminen. Halvat tusinalasit ovat tässä suhteessa yleensä huonoja, jopa haitallisempia kuin ei laseja ollenkaan. Parasta on luottaa laseihin, joiden valmistaja takaa niiden kyvyn imeä tai heijastaa UV-säteilyä.
- Voimakasta ripulilääkettä, vain hätätilassa käytettäväksi
- Giardiatabletteja
- Voimakasta kipulääkettä vammojen sietoon
- Paria eri lajia antibiootteja tulehduksiin, naisille myös virtsatietulehdukseen
- Jos silmät ovat savulle herkät, antibiottista silmävoidetta.
- Malarialääkkeet lääkärin määräyksen mukaan
- Päänsärkytabletteja
- Kurkkutabletteja ja -pastilleja
- Sidetarpeita, kuumemittari, pinsetit, puhdistusliuosta
Lisäksi tarpeelliset "omat lääkkeet"
Osa yllämainituista lääkkeistä on reseptitavaraa, ymmärtäväinen tai tuttu lääkäri auttaa asiaa.
Nepalissa ei malarianehkäisylääkitystä tarvitse, mikäli liikkuu vain Kathmandussa ja vuoristossa. Terai on jo malaria-aluetta.
Hankala kysymys on paikallisten asukkaitten hoitaminen ja lääkintä. He näet luulevat kaikkia ulkomaalaisia jonkinlaisiksi lääkäreiksi ja ovat helposti pyytämässä apua.
Lääkeapua ei heille pidä antaa, vaikka osaisikin tehdä oikean diagnoosin ja lääkettä olisi mukana. Tähän on syynä se, että heillä ei ole käsitystä lääkkeiden käytöstä, eikä ohikulkeva auttaja voi valvoa lääkitystä.
Esimerkiksi antibioottikuurin loppuosa, mikäli kuuria ei alunperin tullut syödyksi kerta-annoksena, säästyy mukavasti minkä tahansa taudin hoitoon. Lapsia tiedetään kuolleen hyvää tarkoittavien turistien jättämien lääkkeitten yliannoksiin.
On myös parempi, että ihmiset oppivat turvautumaan paikallisiin terveydenhoitopalveluihin, vaikka ne olisivat kaukanakin.
Mikäli sairastaa sydämen tai hengityselinten tauteja, ei ole viisasta lähteä ainakaan korkealle, jos ollenkaan.
Pitkissä alamäissä polvet joutuvat koville, niveliään epäilevät ottakoot tukisiteitä mukaan.
Ikä ei varsinaisesti ole esteenä trekkaukselle. Tosin kokemuksen mukaan kovin iäkkäillä, n. 65 vuotta ja yli, kunto ei matkan aikana kohene kuten nuoremmilla, vaan rasituksen jälkeen ei tapahdu täydellistä palautumista. Virkeitten vanhusten tulisikin ehkä suunnitella trekeistään hieman helpompia sekä vältellä korkeimpia solia.