Toiminta mixed-reiteillä

Kiipeily mixed-reiteillä on vaativaa. On hallittava toiminta kaikenlaisilla alustoilla usein raskaan repun kanssa. Vaikeinta on alustojen vaihtumakohdissa. Kiipeäminen kalliolla, jonka päällä on ohut kerros lunta, on työlästä ja hermoja raastavaa. Mixed- kiipeilyyn tutustuttaessa kannattaa valita aluksi hyvin lyhyitä reittejä. Eteneminen tapahtuu yksitellen varmistettuna.

Jos kallio-osuudet ovat lyhyitä tai jäisiä, kiivetään ne jääraudat jalassa. Lämpimissä olosuhteissa pitkillä paljailla kallio-osuuksilla pannaan jääraudat ja hakku reppuun. Tällöin vaikeat kallio-osuudet kiivetään kalliokiipeilytossut jalassa, jolloin myös kovat kengät joutuvat painolastiksi reppuun.

Varmistusmateriaalia täytyy olla mukana setti sekä kalliolle että jäälle. Harjannereitit ovat usein kivivyöryille alttiita seinämäreittejä turvallisempia, kun liikutaan alueella jossa auringon säteily sulattaa irti lohkareita joita jää on pitänyt paikoillaan. Toki harjanteillakin on vaaranpaikkansa, mm. murtuvat lumiräystäät.

Kovien reittien nousuun kuluu taitavallakin köysiparilla monta vuorokautta. Tällöin reitillä on myös yövyttävä eli oltava bivakissa. (Yöpymään toki voi joutua helpollakin reitillä olosuhteiden äkkiä muuttuessa.) Jotkut extremistit kiipeävät kovia reittejä myös yksin eli sooloavat, vähentääkseen kivivyöryille alttiilla reitillä oloajan minimiin. Tällä tyylillä he selvittävät reitin kuin reitin samana päivänä. Ottavatpa kunnianhimoisimmat heistä touhun ihan kilpailumielellä ajanottajaa käyttäen. Esim. 1800 metriä korkean Eigerin pohjois-seinämän soolonousun ennätys on jotakin neljän-viiden tunnin välillä...