Toiminta ylävuoristossa
Ohuen ilman vaikutukset

Jo 5000 m korkeudessa on hapen osapaine laskenut puoleen maanpinnan tasosta. Tällainen muutos äkillisenä aiheuttaa vuoristosairauden. Tyypillisin sellainen on keuhkoödeema. Ödeeman mahdollisuus kasvaa, mitä nopeammin edetään ylöspäin. Keho sopeutuu hitaasti ohueen ilmaan, lisäten punasolujen määrää. Tosin tämä prosessi, hienolta nimeltään akklimatisoituminen, on hyvin yksilöllistä. Kun oleskellaan viikko-pari neljän kilometrin korkeudessa, voidaan edetä viisi ja kuusitonnisille vuorille, 7 ja 8- tonniset vaativat jo yli kuukauden sopeutumisvaihetta pikkuhiljaa leirejä ylöspäin siirtäen. On olemassa lääkkeitä, joilla voidaan jonkin verran jouduttaa sopeutumista, esim. Diamox ja Lasix, haittapuolena on, että ne peittävät ödeeman oireet ja kun tauti sitten tulee päälle, on se heti akuutti.

Yli 6000 metrin korkeudessa tulee vastaan raja, jonka yläpuolella kehon solut eivät enää uusiudu. Kun joudutaan oleskelemaan yli kuudessatonnissa pitkään, esim kasitonnisen kiipeilyretkikunnassa, on tavallista, että lihasmassa pienenee 15 prosenttia. Maitohappojen poistuminen lihaksista hidastuu oleellisesti. Yhtenäkään päivänä ei saa revittää vähääkään liikaa, sillä siitä palautuminen voi viedä monta päivää. 8000 m:ssä tulee raja, jossa yöllä nukkuessa saattaa sydän pysähtyä aivan terveelläkin ihmisellä. Lisähapen hidas valuttaminen pullosta makuupussiin nukuttaessa kuuluu asiaan esim. Everestin ylimmässä leirissä.

---